Pirkkalan kotiseurakunnan itsenäistymisen historia

Elokuussa 2010 Pirkkalan katukuvaan ilmaantui joukko uskovia Saksan Metodistikirkon evankeliointibussin tukemana nimen Pirkkalan Kotiseurakunta alla. Jo ennen ensimmäistä julkista esiintymistä ajatus vapaakristillinen seurakunnan perustamisesta Pirkkalaan oli elänyt yli vuoden päivät tämän joukon sydämissä, puheissa ja suunnitelmissa.

Vuoden ajan (2010-2011) Pirkkalan Kotiseurakunta järjesti tilaisuuksia Pirkkalan Rantaniityssä Tampereen metodistiseurakunnan itsenäisenä lähetyskohteena. Virallisesti toiminta oli tuolloin Tampereen metodistikirkon seurakuntaistutustoimintaa.

Kohti itsenäistä seurakuntaa

Alkukeväästä 2011 tehtiin päätös perustaa Pirkkalan Kotiseurakunta virallisesti Suomen metodistikirkon itsenäiseksi jäsenseurakunnaksi. Touko- ja kesäkuussa asiasta tiedotettiin seurakunnan tilaisuuksissa sekä tiedostuskanavissa, minkä lisäksi asiasta järjestettiin tiedotustilaisuus kesäkuun alussa. 

Kesän aikana kerättiin riittävä joukko perustajajäseniä, jotta voitiin edetä hankkeessa seurakunnan perustamiseen. Tällöin pastorit Jori Brander ja Jan-Markus Jeromaa jättivät aloitteen vuosikonferenssille seurakunnan perustamisesta. Heinäkuun alussa Suomen metodistikirkon vuosikonferenssissa Päivölässä konferenssi myönsi yksimielisesti Pirkkalan Kotiseurakunnalle luvan järjestäytyä virallisesti metodistikirkon suomenkielisen konferenssin jäsenseurakunnaksi.

Elokuun ensimmäisellä viikolla pidettiin Pirkkalassa toistamiseen viikon mittainen toritapahtumaa, johon tuli jälleen evankeliointikäyttöön varustettu bussi Saksan metodistikirkosta (EMK-mobil) sekä hyvä joukko väkeä avustamaan tapahtuman järjestelyissä myös muista paikallisista seurakunnista ja kristillisistä järjestöistä.

Seurakunta perustetaan

Samaisella elokuun ensimmäisellä viikolla pidettiin Pirkkalan Kotiseurakunnan perustamiskokous, missä perustettiin uusi seurakunta nimellä Pirkkalan Kotiseurakunta. Järjestäytymiskokous pidettiin keskiviikkona 3.8.2011 Rantaniityn juhlatalolla piirikunnanjohtaja Pasi Runosen johdolla.

Perustamiskokouksessa järjestäytynyt seurakunta jätti hakemuksen patentti- ja rekisterihallitukselle järjestäytymistä paikallisseurakunnaksi Suomen Metodistikirkkoon. Samassa kokouksessa valittiin uudelle seurakunnalle neuvosto ja kirkkojärjestyksessä edelletyt toimijat. 

Elokuun ensimmäinen viikko huipentui sunnuntaina 7.8. syksyn avajaistapahtumaan, joka pidettiin Rantaniityn juhlatalon piha-alueella. Tapahtuma tavoitti erityisen paljon lapsia ja myös aiemmin viikolla torilla kohdattuja ihmisiä.

Uuden seurakunnan alkutaival

Pastoriksi seurakuntaan piispa oli nimittänyt Jori Branderin jo heinäkuussa vuosikonferenssin päätösjuhlassa. Seurakunta siunasi pastorin työhön sittemmin 14.8. Yhtä matkaa -illassa. 

Avajaisviikosta käynnistyi seurakunnan syyskausi. Syyskauden haasteena oli myös siirtyminen uusiin tiloihin Kivirantaan, koska Rantaniityn tilojen yllä oli epävarmuus tilan jatkon kannalta. 4.9. Pirkkalan Kotiseurakunta vietti perustajajäsenten siunausjuhlaa, jossa seurakunnan pastori kysyi heiltä historialliset jäsenlupaukset seurakunnan edessä ja siunasi heidät seurakuntaan.

Syyskuun 22. päivänä 2011 patentti- ja rekisterihallitus antoi myönteisen päätöksen Pirkkalan Kotiseurakunnan perustamisesta. Eli tästä päivästä alkaen olemme olleet 'virallisesti' olemassa. Uuden seurakunnan toiminta on jatkunut tästä eteenpäin edelleen tinkimättömästi evankeliumin sanomaa esillä pitäen eteenpäin, mutta myös aktiivisesti yhdessä toimien muiden seurakuntien ja kristittyjen kanssa niin yhteiskristillisellä kuin ekumeenisella rintamalla.

Itsenäisen seurakunnan ensimmäisen syyskauden huipennus on Pohjoismaiden ja Baltian alueen piispan, Christian Alstedin, vierailu Pirkkalan Kotiseurakunnassa 4.12. jolloin hän vierailee mm. seurakunnan sunnuntain Yhtä matkaa -illassa.

Vuonna 2012 seurakunta siirtyi Kivirannasta (2011-2012) uusiin tiloihin Pirkan pirtille (2012-), missä pidetään isommat tapahtumat. Nimensä mukaisesti kotiseurakunta siirsi osan pienryhmätoiminnasta koteihin, minkä lisäksi päätettiin jalkautua laajemmalti Pirkkalaan hyödyntäen kerhohuoneita ja -tiloja sen mukaan kuin niitä on saatavilla pienryhmäkäyttöön. Ajatuksena on jalkautua sinne, missä ihmiset ovat mieluummin kuin yrittää houkutella heitä jonnekin, missä he eivät ole.

Kesällä 2012 seurakuntamme sitoutui Reilun kaupan periaatteisiin toiminnassaan. Saman vuoden syksyllä seurakunta sai virallisen sertifikaatin Reilun kaupan seurakuntana.

Katsahdapa historiaamme vielä kuvagallerioiden kertomana täältä. Kuvien välityksellä teksti alkaa elämään aivan uudella tavalla.