fairtradePirkkalan Kotiseurakunta hyväksyttiin vuonna 2012 virallisesti Reilun kaupan seurakunnaksi. Olemme seurakuntana sitoutuneet tukemaan toiminnassamme Reilun kaupan (Fairtrade) tuotteita ja periaatteita. Käytännössä tämä esiin esimerkiksi kahvitarjoiluissa, joissa käytämme ainoastaan Reilun kaupan kahvia, teetä jne. Pidämme tilaisuuksissamme esillä Reilun kaupan seurakunnan 'diplomia' muistuttamaan kaikkia kävijöitä siitä, että pienikin päätös voi olla paljon merkityksellisempi, mitä osaamme kuvitellakaan.

Seurakunta haluamme vaikuttaa kehitysmaiden ihmisten elämään ja sitoutua käyttämään Reilun kaupan tuotteita, kuten kahvia, teetä, sokeria ja hunajaa. Käyttämällä Reilun kaupan tuotteita seurakunta antaa kehitysmaiden pienviljelijöille paremman toimeentulon sekä mahdollisuuden päättää omasta elämästään. Reilun kaupan seurakuntana pidämme Reilun kaupan -periaatteita esillä toiminnassamme ja huomioimme niin paikalliset kuin kansalliset Reilun kaupan tempaukset ja kampanjaviikot.

  • Reilun kaupan viikolla seurakuntamme väkeä on ollut auttamassa paikallisisten ruokakauppojen kassoilla pakkaamassa halukkaiden ostoksia ja siinä samassa tekemässä tunnetuksi Reilun kaupan periaatteita.
  • Reilun kaupan viikon teema on järjestää kahvihetki Reilun kaupan tuotteilla ja kertoa siitä kuinka moni tuottaja työllistyi kahvihetken kustannuksilla. Kotiseurakuntana päätimme tässä yhdistää myös kodin reilun kahvittelun ajatukseen. Paitsi, että tarjoamme tuolla viikolla ylimääräiset kahvit seurakuntamme pienryhmissä, innoitamme seurakuntalaisia kutsumaan vaikkapa naapureita tai ystäviä Reilun kaupan viikolla reiluun kahvihetkeen kotiinsa. Näin Reilu kauppa löytää tiensä seurakunnan toiminnasta aina arkisiin hetkiin siellä, missä seurakuntalaisina elämämme.

Reilun kaupan suosiminen merkitsee seurakunnalle tekoja yhteisvastuun puolesta. Reilun kaupan seurakunta -arvonimi kertoo seurakuntalaiselle, että seurakunta haluaa auttaa kaukaista lähimmäistä kehitysmaissa. Reilun kaupan suosiminen merkitsee edelleen jokapäiväisiä tekoja yhteisvastuun puolesta. Ja arvonimen saatuamme seurakunta toimii positiivisena esimerkkinä sekä jäsenilleen että muille paikkakunnan asukkaille.

Lisää tietoa Reilun kaupan seurakunnan toiminnasta löydät Reilun kaupan sivuilta. Seurakunnan yhteyshenkilönä toimii Sami Lind.