Back to Top

IHMISTÄ VARTEN

Ihmistä lähellä

Pienryhmät

Pienryhmät kokoontuvat viikolla joko kodeissa tai seurakunnan tiloissa. Täällä ilmoitettujen pienryhmien toimintaan kaikki ovat tervetulleita.

Huomaa, että ilmoitukset ovat aikajärjestyksessä. Jos kauemmaksi tulevaisuuteen sijoittuva tilaisuus ei vielä näy sivulla, tarkista linkit sivun alaosassa sekä linkki seuraavalle sivulle.

Yhteislenkit Pirkkalassa

 Juoksemme rauhalliseen tahtiin noin 10 km lenkin. Tietoa seuraavan lenkin ajankohdasta sekä lisätietoja voi tiedustella Samilta (ks tiedot alla) miesten- ja Maaritilta  (ks tiedot alla) naistenlenkkien osalta.

Rohkeasti mukaan!

Seurakunnasta voi löytää kavereita omaan harrastukseen. Liikkuvalle ihmiselle tarjontaa on lenkkiseuran osalta. Lenkkeily on luonteeltaan yksinäistä puuhaa, mutta silloin tällöin mieltä voi piristää lähteä yhteislenkille muutaman muun kanssa.

evangelism

Meitä on seurakunnassa joukko eritasoisia liikkujia, jotka mielellään silloin tällöin lähtevät matkaan lenkkikaverien kanssa. Olepa siis yhteydessä ja tiedustele tätäkin - lenkkiseuraa löytyy sekä miehille että naisille.

Miesten osalta olemme yhteislenkkejä tehneet jo jonkin aikaa. Liikkeelle lähdetään usemmiten ke aamupäivänä klo 9.30-11.00 Pirkkalan ABC:ltä. Siitä suuntaamme matkan yhdessä eteenpäin noin 10 km lenkille rauhalliseen tahtiin.

Jos olet kiinnostunut lähtemään mukaan, niin ole yhteydessä ja katsotaan miten saadaan aikataulut parhaiten sopimaan.

Lähde mukaan liikkumaan!

Lisätietoa ja ilmoittautumiset mukaan yhteyshenkilöille

Muskari Ma 10.4. klo.18.

Hei kaikki musiikista kiinnostuneet äidit, isät, mummut, papat, kummit sekä tietty lapset. Pirkkalassa alkaa ilmainen muskari alle kouluikäisille lapsille. Muskari on joka toinen viikkoja siellä lauletaan, loruillaan, soitetaan, liikutaan ja leikitään lastenlaulujen tahdissa. Aihepiirit vaihtuvat vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Muskarissa kuullaan myös lyhyitä kertomuksia lasten Raamatusta. Laulujen ja leikkien avulla voidaan oppia paljon Taivaan isästä. Myös aikuiset ovat aktiivisesti mukana tunneilla. Muskari on suunnattu alle kouluikäisille lapsille pikkuvauvoista alkaen.

Paikka: Kurikankulman koulun luokkahuone

Ohjaaja: Jenna Kuusjärvi puh. 050-9110294

Lisätiedot: Jenna

Muskari Ma 24.4. klo.18.